torstai 21. helmikuuta 2013

Kevättä kohti

Vuoden alussa en ole suunnitelmistani huolimatta joutanut saippuakattilan ääreen, sillä päätyöni taidemaalaus on pitänyt kiireisenä ja työhuoneenikin on taulujen sekä maalien vallassa. Joten uusista mielenkiintoisista reseptikokeiluista huolimatta pitää "kokailuja" hieman siirtää keväämmäksi.

Olen hieman tehnyt kirjahankintoja viimeaikoina lisää. Aivan ihania kirjoja kosmetiikan teosta ja saippuanvalmistuksesta löysin kirjastossa käydessäni joulun alla, ihan itsekkin yllätyin kuinka monipuolisesti kirjallisuutta olikin tarjolla. Muutamasta kirjasta tein myös hankintapäätöksen itselleni. Uusi kirja johon katseeni osui marketin kirjaosastolla oli Karen Gilbertin Luonnollista kauneutta. Kirjassa oli aivan ihania jopa jos voisi sanoa "suussa sulavia" ohjeita hierontapaloista, suklaa ja appelsiini huulibalsamista, kylpysulista (pistää toivomaan, että itsellä olisi kylpyamme) ja kylpypommeista ja paljon muusta ihanasta... Kirjahan piti ehdottomasti hankkia ja sen löysinkin kohtuu edullisesti huuto.netistä.

                                     

Tämän kirjan ohjeita pitää siis ehdottomasti päästä kokeilemaan käytännössä ja mökiltähän löytyy savusaunan pihasta vanha kylpyamme. ;) Mikäs sitä estää kesäpäivinä täyttämästä sitä ja pulahtamalla koivujen katveessa ihan rentouttavaan kylpyyn.





Tänään sain kyselyä sähköpostiini, että järjestetäänkös niitä saippuanvalmistuskursseja. Tottahan toki niitä järjestetään. Yksi sellainen on jo mielessäkin kevään/kesän kynnykselle. Vielä en ole ajankohtaa sen enenpää ehtinyt miettiä, mutta ainakin yksi kurssi on kesälle tiedossa jos ei peräti toinenkin tuonne Kangasniemen suunnalle, riippuen meneillään olevista projekteistani ja miten ne lähtevät kehkeytymään.




Lopuksi muutama resepti yrttikylpyihin (kirjasta: kauneutta ja puhtautta luonnosta, Anu Ranta ja Kristiina Ounapuu).  "Tutkimuksissa on osoitettu, että yrttien terveelliset ainesosat imeytyvät ja vaikuttavat lämpimässä kylvyssä ihon läpi. Lämmin kylpy oikein käytettynä saa ihmeitä aikaan. Yrttejä ei saa kuitenkaan laittaa suoraa kylpyveteen vaan keitä ne tai pane pussiin roikkumaan ja hautumaan. "

Stressatun iltakylpy

1dl mesiangervon kukkia
1dl tinjamia
1dl orapihlajaa

Nukkumatin iltakylpy

1dl humalan kukintoja
1dl tinjamia
1dl kanervankukkia

Tuli tässä mieleeni että millainen mahtaisi olla Laulajan iltaylpy. Huomenaamulla on oltava pirteänä laulutunnilla, sillä silloin on avoimessa amkssa minulla näytetunti ja niinpä toivotelen Laulajan iltakylvyn reseptin myötä kauniita unia!

Laventelia, rauhoittavaa ja rentouttavaa yrttiä. Sitä pitää olla.
Olkoon laventelia siis 1dl
Kanerva, sillä sillä on myös mieltä rauhoittava vaikutus
Olkoon kanervaa siis 1dl
Rosmariini aromaattinen ja rentouttava yrtti
Olkoon romariinia siis 1dl
Ja mieltä virkistäväksi ja mielyttävää tuoksua Mintusta
Olkoon minttua siis 1dl.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti